Lokakuu 2016
Yhdistelmä; koira, kyynärsauvat ja lenkki! Voiko tässä hyvin käydä?
Koirani, kun tuli minulle pentuna, asuin jo yksin. Mietin, että kuinka suuri savotta tästä syntyykään, kun alan kouluttaan pentua sillain, että vaikka olisin pyörätuolissa, pystyisin käyttämään sen lenkillä. Olenhan kuitenkin ”en tarvi apua” ihminen.
Koirani on nyt 2.5 vuotias ja kun hän täytti 2 vuotta, sen ”pentuvillitys” rauhoittui VÄHÄN. Se jopa alkoi sisäistämään käskyjä.
Tänä aamuna kantapääni ei antanut astua Duudsoni Parkissa tapahtuneen onnettomuuden johdosta, jota osasin jo odottaakin. Olihan se vanha vaiva jolle lääkärit eivät halunneet tehdä mitään. Otin kepit kainaloon ja kun koirani huomasi ne, se sai kirjaimellisesti ihan jäätävän villi kohtauksen. Tämä efekti tapahtui myös silloin, kun ensimmäisen kerran laitoin imurin päälle, koirani ollessa ihan pieni pentu. Pienen koiran aivomaailmaan ei mahtunut silloin ääntelevä imuri mutta ei mahdu myöskään 4 jalalla kävelevä ihminenkään. Hetken mietin, kun lähden tienpäälle yhdistelmällä kainalosauvat, minä ja koira. Soitanko valmiiksi tieni päähän ambulanssin odottamaan kuljetusta Seinäjoen keskussairaalaan. Keräsin kimpsut ja kampsut ja lähdin könkkäseen ja koirani, joka oli hetki sitten saanut kohtauksen sauvoistani oli oivaltanut, että nyt tilanne on se, etten voi kävellä muuten, kuin todella hiljaa ja varovasti. Pidin hetken koiraani kiinni kytkettynä remmissä ja kun hän näytti, että pystyy kävelemään rauhallisesti vierelläni, löysäsin sen irti. Kaikki meni ihan hyvin.
Minä olin lenkin jälkeen ihan loppu. Hartiat ja kädet huutivat hoosiannaa mutta me selvisimme hengissä kotiin. Olen treenannut paljon erilaisia käsky sanoja, jotta pystyn hallitsemaan ja ohjailemaan koiraani pelkän äänen avulla. Nyt niistä koulutuksista oli hyötyä.
Nyt sitten kouluun. Seuraava ongelma onkin sitten autolla ajo. 😀